Harva elokuva on yhtä vahvasti sidoksissa yhteen kappaleeseen kuin Casablanca. Kun Sam soittaa Rickin kahvilan pianolla As Time Goes By -kappaleen, katsoja ymmärtää heti, että Rickin ja Ilsan välillä on jotain kesken. Musiikki kertoo tässä elokuvassa paljon sellaista, mitä henkilöt eivät suostu sanomaan ääneen. Siksi kannattaa katsoa tarkemmin, mistä elokuvan tunnetuin sävelmä on peräisin ja miten musiikki rakentaa koko tarinan tunnelmaa.
Kappale, joka syntyi jo ennen elokuvaa
As Time Goes By ei ole alun perin Casablancaa varten sävelletty. Herman Hupfeld kirjoitti kappaleen vuonna 1931 Broadway-musikaaliin Everybody’s Welcome, eikä se tuolloin noussut erityisen suureksi hitiksi. Elokuvan käsikirjoitus perustui näytelmään Everybody Comes to Rick’s, jossa kappale oli jo mukana, ja niin se päätyi myös valkokankaalle. Vasta Casablanca teki laulusta ikivihreän, joka tunnistetaan nykyään ympäri maailmaa.
Sam ja pianon ääressä syntyvä tunnelma
Samia esittää Dooley Wilson, jonka lämmin lauluääni teki kohtauksista unohtumattomia. Wilson oli ennen kaikkea laulaja ja rumpali, ja pianon ääni tallennettiin elokuvaan erikseen, mutta katsojalle Sam ja piano ovat yksi ja sama. Hahmon merkitys on suurempi kuin pelkkä taustamuusikon rooli: Sam on Rickin luotettu ystävä ja muistuttaa jo olemuksellaan Pariisin päivistä. Elokuvan tunnetuin lainaus ”Play it again, Sam” on muuten väärinmuisto. Ilsa sanoo ”Play it, Sam”, ja Rick vaatii myöhemmin kappaletta omin sanoin, mutta tuttua muotoa ei elokuvassa kuulla.
Max Steiner ja musiikin punainen lanka
Elokuvan taustamusiikin sävelsi Max Steiner, yksi Hollywoodin studiokauden tunnetuimmista säveltäjistä. Hän käytti As Time Goes By -melodiaa toistuvana aiheena läpi elokuvan, jolloin se kuuluu myös kohtauksissa, joissa kukaan ei soita pianoa. Melodia muuttaa sävyään tilanteen mukaan: välillä se on haikea ja hiljainen, välillä dramaattinen ja suuri. Tämän ansiosta katsoja tuntee Rickin ja Ilsan menneisyyden läsnäolon silloinkin, kun siitä ei puhuta.
Marseljeesi ja laulujen taistelu
Toinen elokuvan musiikillinen huippuhetki on kohtaus, jossa saksalaiset upseerit laulavat Rickin kahvilassa isänmaallista Die Wacht am Rhein -laulua. Victor Laszlo pyytää orkesteria soittamaan Ranskan kansallislaulun, Marseljeesin, ja Rick antaa hyväksyntänsä nyökkäämällä. Pian koko sali laulaa mukana ja saksalaisten laulu hukkuu. Kohtaus kertoo ilman pitkiä selityksiä, kenen puolella kahvilan väki on, ja se on yksi elokuvan liikuttavimmista hetkistä.
Casablancan musiikki on hyvä esimerkki siitä, miten ääni voi kantaa tarinaa yhtä vahvasti kuin kuva. Jos haluat palata elokuvan juoneen ja henkilöihin, lue lisää Casablanca-elokuvasta, ja kun seuraavan kerran katsot elokuvan, kuuntele, missä kaikkialla tuttu melodia vilahtaa.